PYÖRÄ-SUVALA XC-CUPIN 1. OSAKILPAILU KÖYKKYRISSÄ
 
 

PYÖRÄ-SUVALA XC-CUPIN 1. OSAKILPAILU KÖYKKYRISSÄ Paksukumi Team järjesti jälleen perinteisen kisakesän avauksen Köykkyrissä. Ratamestari oli vaihtunut ja Heli oli suunnitellut vähän aiempia vuosia lyhyemmän kierroksen, karsinut perinteisimpiä kiipeämispätkiä pois ja laittanut vähän hauskaa polkupätkää tilalle. Tuloksena 2,7 kilometrin kierros, jonka kärjen odotettiin taittavan noin kahdeksaan minuuttiin. Ensin kuitenkin päästettiin junnut liikkeelle ja tämä kesä avattiin sen suhteen todella mukavissa merkeissä! 12 junnua neljässä eri sarjassa ja kaksi tyttöäkin matkassa on paikalliscupin iltakisaan todella mukava määrä. Junnut ajoivat hieman helpotettua kahden kilometrin lenkkiä sarjasta riippuen yhden tai kaksi kierrosta, vauhtia ja huikeita tilanteita riitti jälleen.

Nuorempien kisaajien palkintojen jaon jälkeen ryhmitettiin aikuisemmat osallistujat lähtöruudukkoon. Ja, jos junioreita oli mukava määrä paikalla, niin sama koski kyllä aikuisiakin. Vaikka vielä monet aiemmilta kausilta tutut kisaajat loistivat poissaolollaan, tai olivat järjestelyhommissa kiinni, niin silti viivalle saatiin 35 ajajaa! Jo ensimmäisellä kierroksella porukka saatiin jonoon ja vauhtia piti hyvään kevätvireeseen päässyt Oulun Tarmoa edustava Ollankedon Samuli. Toisella kierroksella vanha kaava alkoi saavuttamaan muotoaan, kun Kangaskokon Juha lisäsi hieman kaasua ja Schwarzin veljeksistä Alex lähti seuraamaan. Samuli ja Daniel jäivät taistelemaan kokonaiskilpailun kolmospaikasta. Tämä nelikko meni kärjessä huikeata vauhtia OP-P:n Miikka Ketosen ja PK Teamin Kent Sippolan seuratessa jonkun matkan päässä perässä.

Naisten kisassa Paksukumi Teamiin tälle kaudelle liittynyt Sari Orvola otti heti alusta piikkipaikan ja onnistui pitämään sen loppuun asti, vaikka OTC:n Suvi Lavonen ahdisteli koko kilpailun ajan melko lähietäisyydellä. Kolmanneksi ajoi suunnistusympyröistä tunnettu Niina Jaako.

Nelikymppisissä miehissä Puustisen Jukka väläytti jälleen huikeaa kevätvirettään ja voitti Paksukumi Teamin jäsentenvälisessä kamppailussa Kyösti Soinin lopulta melko selkeästi. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että viime keväänä Köykkyrissä M-40 sarjan voittoon riitti hyvin samankaltaisella radalla 18,4km/h keskinopeus, kun tänä vuonna Jukan uhkaamiseen olisi tarvittu n. 19,7km/h nopeutta ja Kyöstinkin saavuttamiseen liki 19 km/h. Tänä kesänä polulla mennään eikä meinata! Viisikymppisissä miehissä Paksukumi Teamin Grand Old MTB-man Markku Lesonen harmitteli ikätovereiden puuttumista viivalta, mutta ajoi sitten soolona sarjan voittoon varsin mukavan ajon päätteeksi.

Kuntosarja osoittautui tänäkin vuonna aivan yhtä kovatasoiseksi, kuin aiemminkin. Tällä kertaa sen vei nimiinsä paremmin seikkailupiireissä tunnettu Juha Vähämetsä ja toiseksi ajoi vajaan minuutin päässä Jukka Oikarinen. Kolmanneksi ajoi PK Teamin Miikka Orvola. Myös yksivaihteisilla mentiin kuntosarjassa kovaa, sillä kymppisakkiin single-speedeillä ajoivat sekä Special-Biken Joona Mäkinen, että hänelle aivan lopussa taipunut Mikko Myöhänen. Viime vuoden single-speed SM:ien pronssimitalisti Antti Sepänheimo tuli 12. sijalle tässä luokassa. Tästä voinemme päätellä, että kun Kajaanissa jälleen syksyllä ajetaan yksivaihteisten kansallisesta maastovaltikasta, niin kiirettä pitää polulla.

Isot kiitokset kaikille osallistujille, katsojille, järjestäjille ja muille tapahtumaan osallistuneille! Tästä on hyvä jatkaa juhannusviikon tiistaina Ellinmaalla.

 
 
 
 
PUUSTISEN JUKKA HUIKEASSA VIREESSÄ MYÖS MAANTIELLÄ!
 
 

Vaikka Paksukumi Team onkin tunnettu maastopuolen osaamisesta, niin tänä keväänä Puustisen Jukka on jo pariinkin kertaan käynyt väläyttämässä osaamistaan myös kapeampirenkaisilla laitteilla. Huhtikuun 16. päivä Turussa ajetussa Simo Klimscheffskij´n muistokilpailussa Jukka vei oman lähtönsä kärkiajalla M-40 sarjan ja toukokuussa ajetuissa Nivalan kortteleissa Jukka tuli Eliten kanssa samaa tahtia maaliin asti vieden suvereenisti M-45:n kilpailun. Kun vielä Pyörä-Suvala XC-cupin ensimmäisessä osakilpailussa Jukka näytti, että elämää on myös asvaltin ulkopuolella, niin odotamme mielenkiinnolla tulevaa kautta.

 
 
 
 
Paksukumi Team vahvasti edustettuna Pyssymäki MTB:ssä Nivalassa 7.8.2011
 
 
10.8.2011 Kimmo Ovaska

PK Teamilaiset esiintyivät edukseen jälleen viime viikonloppuna Nivalassa järjestetyssä Maraton Cupin osakilpailussa Pyssymäki MTB:ssä. Päivän parhaasta sijoituksesta vastasi Puustisen Jukka ollen M40 sarjan toinen. Jukka kertoi kisan jälkeen, että tarkoituksena oli vaan lähteä etenemään reipasta vauhtia ja seurata Kentiä ja Oulun Tarmoa edustavaa Samuli Ollanketoa. Alkumatkasta vauhti olikin aivan sopivaa, mutta kisan puolessa välissä teknisemmät pätkät olivat liikaa ja Jukka jatkoi matkaansa omaa vauhtia maaliin.

"Kyllä huomasi että harjoittelu on tapahtunut maantiellä, täpäri onneksi pelasti jonninverran. Juide (Juha Kangaskokko) ohitti minut renkaan paikkauksen jälkeen kolmannella kiekalla, en meinannu silimiä uskoa, miten LUJAA joku voi ajaa maastossa" Jukka kertoi kisan jälkeen.

Nelikymppisisissä olisi ollut mahdollisuuksia saada toinenkin PK Teamilainen jopa palkinnoille asti, mutta Soinin Kyöstin kisa kaatui rengasrikkoihin. Ensimmäisestä rikosta Köpi vielä toipui ja ajoi hurjasti sarjan kärkeä kiinni, mutta kun sama rengas särkyi toiseen kertaan, eikä varakumeja ollut enää mukana, katkesi kisa siihen.

Myös naisten sarjassa päästiin mitaleille, kun Grooppi Ylläksen nimissä ajanut, mutta Paksukumi Teamia edustava Sari Orvola nappasi naisten kolmannen sijan. Kostea keli ja tekniseksi luonnehdittu rata vähän huolettivat Saria alkuun, mutta kisa meni kuitenkin todella hienosti läpi!

"Reitin alkuun ajettiin kohtuullisen märkää motocross-rataa, jonka jälkeen sai viiletellä rauhassa metsäautoteitä pitkin aika vauhdikkaastikin pitkän matkaa. Alku tuntuikin helpolta, mutta sitten todellinen työsosuus vasta alkoi, ainakin minulla. Märkä kivikkopolku ei ole vahvuuksiani, joten varsinkin ensimmäisellä ajokierroksella ajorytmi oli täysin hukassa ja pyörä ei tuntunut olevan yhtään otteessa. Toisella kierroksella jo vähän helpotti. Kivikko oli paikoin niin haastavaa, että sen ylittääkseen joutui aika moni jalkautumaan. Kierroksen loppuun kierreltiin pururatapohjaista hiihtoladunpohjaa, joka ei märkyydestä johtuen ollut keveintä pätkää. Loppuun osuivat reitin oikeastaan ainoat nousut. Korkeuseroa ei reitillä juuri ollut ja haastavaksi reitin teki sen teknisyys. Onneksi sade loppui ja kun maali alkoi lähestyä, alkoi pilvetkin väistyä. Reitti ei ehkä ollut maraton cupille tyypillisintä, mutta kaikesta huolimatta kisa oli oikein hyvä ja antoi rutkasti ajokokemusta. Kolmen kierroksen jälkeen tiesin todella tehneeni jotain ja oikein mukavaksi palkinnoksi sain kivuta palkintopallille hakemaan ensimmäisen maraton cupin palkinnon kolmannesta sijastani." kuvaili Sari kisan kulkua. Ensi kaudellekin jäi kuitenkin jotain hampaankoloon: "Reitti ei tuntunut hidastavan kuitenkaan kaikkien menoa ja varsinkin kärjen vauhti oli hurjaa. Sen ajan umpeenkuromisessa onkin sitten tavoitetta ensi vuodelle!"

Muiden ajajien tapaan Sarikin jakaa erityiskiitosta PyöräRinki Ry:lle järjestelyistä: "Reitti oli hyvin merkattu, huoltotilat siistit ja ruokaakin oli tarjolla kisan jälkeen. On erittäin kivaa, että pienetkin pyöräseurat jaksavat ja innostuvat järjestämään kisoja. Varsinkaan täällä pohjoisessa kisoista ei ole ylitarjontaa, vaan pääpaino on etelässä."

Päivän nopein PK Teamilainen oli kuitenkin jälleen Kent Sippola. Kent on löytänyt hyvän vireen ja keskiviikkona syntyi ensin oma ennätysaika Sangin 10km aika-ajossa ja sunnuntaina hyvä vauhti jatkui Nivalassa. "Ajo kulki jotenkin sutjakammin kuin kesän aikasemmissa kisoissa, johtuiko sitten edellisviikon temporeenistä vai siitä, ettei ollut hellekeli. Juomat tosiaan vain loppui toisella kiekalla, kun jäi pullo vaihtamatta toka kiekalle lähtiessä." kommentoi Kent ajamistaan.

"Kisan alussa oli tarkoitus yrittää sinnitellä pääporukan mukana. Alku tulikin ajettua reipasta tahtia vaan siitä huolimatta porukka hajosi pienempiin ryhmiin. Taisin ajella Oksmannin Jerryn kintereillä alkupätkät. Kisa oli siitä mukava, että yleensä yksin ei tarvinnut ajella, aina oli joku edessä tai takana niin vauhti pysyi pääasiassa reippaana, eikä heti hyytynyt mukavuusalueelle. Hiekkatiepätkät tuntui kulkevan mukavasti ja usealla pätkällä saatiin jopa vuorovetoja aikaseksi tai ainakin kiikarissa oli joku, jota ei saanut päästää karkuun. Aika useassa kohtaa tuo jänis taisi olla joku oulunsalolainen Epic-kuski (Ollanketo), jolla tuntui märät kivikkonousut menevän vauhdikkaammin; minulla kun oli melko jumppausta, sutimista ja hammasten kiristelyä. Vähän turhan paljon tuli laitettua renkaisiin painetta, kun en ottanut omaa pumppua mukaan."

Ensi viikolla Kent edustaa vielä PK Teamia Kuusamossa maantie P-SM -kisoissa ja sitten onkin muutaman viikonlopun kisatauko ennen syksyn kovia kapinoita. Tarkemmat tulokset kisasta PyöräRingin sivuilta.